sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Pinkki manikyyri




Edellisyönä sain inspiraation lakata kynnet, halusin välttämättä kokeilla uusia lakkoja, oikeastaan toinen oli jo vähän aikaa nököttänyt hyllyssä muttei ole tullut käytettyä muuta kuin swatchin verran.

Alle laitoin OPI Nail Envy Original x 1 ja Nailtek Foundation II x 1.
Varsinaisena värilakkana kokeilin uutta vaaleanpunaista lakkaa josta jo aiemmin kirjoittelinkin, eli OPI Dancing in the Isles, sen lisäksi kärkiin käytin China Glazen TMI- lakkaa.



Dancing in the Isles on sievä lämpimähkö vaaleanpunainen, olen aiemmin omistanut vastaavanvärisen lakan joltain halpismerkiltä (YR?) ja tykkäsin silloinkin väristä, tämä ei siis tuottanut pettymystä. Positiivisesti yllätti myös hyvä levittyvyys, peittävyys jo yhdellä kerroksella ja ennen kaikkea vikkelä kuivuminen. Käytin tätä kuitenkin kaksi kerrosta vaikka tosiaan yksikin kerros olisi riittänyt, peittää siis tosiaankin sillä yhdellä kerroksella kokonaan.

China Glazen TMI oli sitten taas aikamoinen pettymys, ajattelin kokeilla millainen lakka on käyttämällä sitä vain kärkiin ja olen todella iloinen että en yrittänytkään koko kynttä suhata tällä. Sivellin oli kovasti kehno, lakka ei levittynyt kauniisti ollenkaan, hyvin epätasainen ja ruma jälki ja korjailu oli hyvin kinkkistä puuhaa, sen lisäksi lakkaa sai lisäillä tämän tästä ja vaikka tuntui paksulta ja paakkuiselta kuivui pensseliin melko pian (ja kun ei koko kynttä lakannut se ei ihan tosi haukannut happea kuin hetken) mutta ei sitten tehnyt samaa kynnellä. Jotain hyvää kuitenkin, väri oli tosi kiva, lämmin ja jopa kullanhohtoinen vadelmanpunainen. Tämän olisi kai pitänyt olla hologrammilakka kerta kuului OMG-kokoelmaan (lämpimään settiin) mutta kynnellä ei tullut hologrammia tai minkäänlaista shimmeriä esiin, pulloa katsottaessa näkyi shimmerit ja hyvin heikosti hologrammi tietyssä valossa. En siis tykännyt, pelkkä kiva väri ei vain riitä jos lakka tuntuu muuten kurjalta, ehkä olen tottunut OPIen tasaiseen laatuun etten enää jaksa pelehtiä näiden kanssa. Oli ensimmäinen ja viimeinen lakkaus tällä lakalla, laitoin "vahingon kiertämään" ja lähetin miehen siskolle Irakiin, josko sitä hyödyttäisi enemmän.

Poshea laitoin päällyslakaksi sekä OPIn jälkeen että TMIn jälkeen, keksin jälkikäteen laittaa vielä vaaleanpunaglitteristä koristelakkaa rajoihin ja strassit peukaloihin, nimettömiin ja pikkurilleihin ja poshetin vielä niiden jälkeen. Kokonaisuus on ihan kiva, ja koristelakka hieman häivytti paria TMIn jättämää hassua jälkeä.

Katsotaan jos huomenna lakat säilyneet hyvänä niin voisin ottaa kuvankin :)

Lisäystä: Laitoin pari kuvaa kun sain otettua, ne vaan on oikeasta kädestä joten tarkkuus ei ole mikään paras kun vasurilla kuvasin, sen lisäksi valo on keinovaloa koska kuvat on otettu yöllä. Laitoin useamman siitä syystä että ovat hiukan kehnoja.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Shoppailupäivän antia+ muuta uutta


Jälleen pyhä päätös shoppailun hillitsemisestä peruuntui kun eksyin Sokoksen 3+1 päiville. Löysin vaikka ja mitä, onneksi en kuitenkaan ostanut kaikkea mitä halusin tai meinasin mutta seuraavia sattui sieltä mukaan;

-Make Up Store kynsilakka Sophie, tosi söpö hippulakka jonka hileet hohtaa keltaisina ja vihreinä, sopii aika monen omistamani lakan kanssa varmaan. (Meinasin ostaa myös GOSHin Rainbow:n mutta sen jätin toistaiseksi kauppaan.)

-Lancome Aqua Fusion kuivalle iholle, 50ml. Kosteusvoiteen todella tarvitsin joten tästä en pode huonoa omaatuntoa, nyt käyttämäni Cliniquen Repairwear (kuiva/hyvin kuiva iho) vetelee viimeisiään joten tämä pääsee käyttöön hyvinkin pian, oletan että tämä olisi kevyempi mutta se ei haittaa koska kesää kohti mennään.

-MaxFactor Masterpiece Max, yksi HG-ripsareitani ja edellinen oli loppu, tämäkin pääsee kyllä käyttöön äkkiä.

ja koska en löytänyt Sokokselta tarvitsemaani jatkoin Stockmann Beautyyn ja sieltä tarttui mukaan

-Lancome Renergie Refill-lahjapakkaus, sisältää voiteen 50ml ja samasta kosteusvoiteesta vielä pienemmän koon, silmänympärysvoidetta pienehkö pakkaus, jotain seerumia jne. Tällaista tuotetta lähdin alunperin hakemaan, en itselleni ryppyvoiteita vielä kaipaa mutta miehen äiti halusi sellaisen, ja koska miehen serkku menee kohta Irakiin niin pistetään kyytiin mukaan. Olen tyytyväinen tästä löydöstä, itse en olisi ehkä osannut ostaa mutta onneksi luottomyyjäni jonka kanssa aina asioin oli töissä.

..ja matka jatkui vielä Kicksiin, ja sieltä tuli mukaan;

-OPI Charmed By a Snake. India-collectionista, tumma kulta/ruskea shimmerinen lakka jota olen himoinnut pitkään. Ihan vahingossa huomasin tämän ja tokihan heti nappasin mukaan.

-Gillette Satin Care avocado twist-sheivausgeeli

Ja ei siinä vielä kaikki, netin kautta shoppailtuja tuotteita kävin postista hakemassa myös;

-Goldwell Colorance soft color 6A, eli tummanvaalea tuhka, tätä kaipailin tasoittamaan hiusten punakkuutta ja oikeastaan tahtoisin kokeilla vähän viileämpää sävyä miltä se näyttää

-IGORA Color Gloss-vaahto 8-1, Taikakristalli, yllämainittuun tarkoitukseen.

-OPI Los Cabos Coral, himotuslakka myös, keskitumma korallinvärinen lakka

-OPI Dancing in the Isles, tän ostin ikäänkuin "sokkona", ei ollut oikein minkäänlaista mielikuvaa mutta tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys, voi jopa päätyä lempilakkojen joukkoon! Lämmin, vähän lohenpunainen vaaleanpunainen lakka

-OPI Hong Kong Sunrise, shimmerinen oranssivivahteinen, vähän tummempi korallinpunainen

Tuottoisa päivä siis ;) Pitäisi vielä illemalla lakata kynnet mutta en osaa päättää millä lakkaisin, vielä on testaamatta vähän aikaa sit tulleet OPIt Honeymoon sweet ja Canberra't without you :)

Lisäystä: Laitoin kuvan tulokkaista :) Sen lisäksi voin todeta että Lancomen kosteusvoide on aivan ihanaa! Ehkä hiukan kevyttä etenkin yöllä mutta päivällä luultavimmin loistava meikinkin alla.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Dior Golds




Kevään kunniaksi esittelen täälläkin yhden lempparipaleteistani joka on Dior 5-couleurs 569 Golds. LE-kausipaletti kesältä 2008 jota on mahdoton saada melkein mistään, omanikin ostin kokeiltuna, mutten kyllä kadu hetkeäkään :)

Golds on henkeäsalpaavan upea jo kun avaa rasian kannen, lämpimiä kullan, pronssin ja kuparin sävyissä hohtavia värejä, kaikki kuuluu suosikkeihini. Sävyt paletissa on kulta (oik. yläreuna), kupari (vas. yläreuna), vaalea beige/v.pun (kesk.), vihertävä, kenties khaki (vas. alhaalla) ja pronssi (oik. alhaalla). Sävyt ovat pigmenttisiä luomilla kuten paletissakin, ainoastaan vaalein ja vihertävä sävy on hieman hillitympiä eikä jälki ole niin vahvaa.

Meikissä on käytetty paletin kaikkia sävyjä, keskimmäinen eli vaalein sävy aivan kulmaluulla kulmakarvan alla ja silmän sisänurkassa, khakivihreä rajauksena alhalla ja ylhäällä noin viimeinen kolmasosa silmästä, koko liikkuvalla luomella kultaa, liikkuvan luomen yläreunassa ja luomivaossa pronssi ja silmän ulkonurkassa ja varjostuksena kupari,häivytelty ylöspäin. Ylhäällä musta rajaus on Lumenea ja kultaglitteri Make Up Storen. Kulmakarvoja kohenneltu Rimmelin kulmakynällä ja ripsissä on Helena Rubinsteinin Lash Queen, ja luomet pohjustettu valokynällä ja MACin Studio Stickillä NC20.

Paletilla saa kevyemmän ja raikkaamman meikin millaiseksi miellän myös tämänkertaisen tekeleeni, toisaalta paletissa on mainiot sävyt näyttävämpäänkin meikkiin, pyrin tekemään sellaisenkin jossain vaiheessa (luonnollisesti laitan sitten näytille). Sävyt käy myös yksinään käytettäväksi muiden kanssa, mikä onkin HG-paleteilleni ehdoton vaatimus.

Naamassa tänään

Joutessani voisin kertoilla tähän tämänpäiväisen meikkini, ihan perus arkimeikki töissä kun olen..

Pohjana Lancome Teint Idole 010, himppasen liian vaalea sävy mulle mutta koska en muistanut ottaa muita mukaan (tämä oli jo repussa valmiina) ei voi mitään. Tämän lisäksi Lumenen Sensitive red neutralizer tms. se vaaleansinisessä rasiassa oleva peitevoide, ei siis se missä on kolme eri sävyä. Puuteri on mukana mutta minkäänlaista sutia tai vippaa ei, joten naama saa kiiltää kaikessa rauhassa, silmänalusetkin pysyvät turvoksissa ja tummana kun luonnollisesti valokynäkin jäi kotio ;)

Silmissä Dior 5-couleurs Parisian Lights, kaikki värit käytössä, keskimmäinen koko liikkuvalla luomella, valkoinen aivan kulmakarvan alapuolella, oranssi luomivaon sisänurkassa ja vaaleanpunainen ulkonurkassa, harmaa alarajauksena silmän ulkonurkassa, muuten rajauksena Maybellinen musta rajauskynä ja rajaus vain yläluomella himpun verran ulkonurkasta ylös vedettynä. Kulmakarvat suhaisin perinteisellä Rimmelin tummanruskealla kulmakynällä. Ripsissä Maybellinen Last Stylist (tämä on muuten loistava!) ja Estee Lauder Lash XL. Alaripsiin en laittanut ripsaria muuta kuin aivan ulkonurkkaan.

Huulilla on MACin puna Sandy B, yksi kaikkien aikojen parhaista punista, ehdoton luottotuotteeni koska tämä sopii minkä kanssa tahansa, niin vaatteissa ja meikeissä kuin ilmankin niitä ;)

Aikaa meni noin 10min. Josko huomenna keksisi jotain mielikuvituksellisempaa.. Heräsin tänään niin myöhään muutenkin että meikkasin vasta työpaikalla kun kotona olin vielä niin unenpöppörössä etten tajunnut edes kun puhelin soi ja pomo tuli hakemaan ja siinä vaiheessa ei keretty meikkejä miettiäkään.

Kynsissä on muuten edelleen se China Glazen TTYL. Tykkään tästä jo vähän enemmän, pysyvyys ei vaan ole mitään parasta joten hieman näyttää jo epäsiistiltä. Illalla pitää varmaan lakata kynnet koska huomenna pitäisi mennä Helsinkiin.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

China Glaze TTYL

Lakkasin juuri kynnet China Glazen OMG! (2BHOT)-kokoelman lakalla TTYL. Kyseessä on hologrammilakka ja kokoelma julkaistiin muistaakseni keväällä 2008 (otan tästä selvän ja päivitän virallisen tiedon myöhemmin jos tarpeen). ChG:n holoja mulla on toistaiseksi pari muuta samasta sarjasta, FYI ja QT joista jälkimmäisen olen testannut, ja siihen ja muihin hololakkoihin nähden TTYL tuotti pettymyksen. Alla käytin OPIn Nail envy Originalia (1 kerros) ja Nailtekin foundation II (myös 1 kerros), ja en tiedä johtuisiko niistä mutta TTYL oli hyvin herkkä raidoittumaan ja kaikeksi hämmästyksekseni se oli yhden kerroksen jälkeen himmeä, jopa matta eikä hologrammista tietoakaan! Juuri levitettynä oikeassa peukalossa holo oli hetken näkyvissä ennenkuin himmeni lakan mukana olemattomiin. Toisen kerroksen jälkeen tulos ei ollut aivan yhtä samea muttei ihmeellinen, sentään hologrammi oli kaunis etenkin tietyssä valossa.

Sävynä sen sijaan tykkään lakasta todella paljon, se on hyvin sievä rusehtava persikka, todella hillitty ja sanoisinko luonnollinenkin. Lakka toki on reilusti tummempi kuin ainakin omat sormeni joten ei se mikään vaalea nudelakka ole. Uskon että sopii kylmempisävyisillekin hyvin, vaikka OMG!-kokoelmahan julkaistiin kahdessa erässä 2BHOT ja 2BKEWL ja kuten mainittu tämä kuuluu ensimmäiseen, lämminsävyisille tarkoitettuun settiin.

Jossain vaiheessa täytyy ottaa uusi yritys tän lakan kanssa, koittaa vaikka eri aluslakalla jos se siitä on kiinni.. Päällä käytin tässä kerroksen Poshea ja se saikin kiiltävyyttä aikaan, mutta tykkään kyllä lakoista jotka jaksavat kiiltää ilman boostaustakin.

Kunhan tilaukseni head2toe:sta saapuu pääsen jatkamaan ChG:n holojen testausta, ja suuresti himoitsen myös OPI:n DS-sarjan lakkoja, joita löytyy tällä hetkellä vain yksi.. Vinkkinä niille ketkä haluavat omistaan eroon, tännepäin voi tarjota ;)

Otan tästä vielä kuvat päivänvalossa näytiksi.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Tekoälyn peittelyoperaatio aka. operaatio kesätukka







Karva-asiaa siis kuten saattaa päätellä ;)

Mä olen nyt vuoden verran ollut tummatukkainen kun hermostuin aiempaan vaaleaan, ja olen itseasiassa ollut varsin tyytyväinen siihen että vaihdoin väriä. Vähän laidasta laitaan on ruskeita käyty, on ollut kuparivivahteista, kultavivahteista, punertavaa ja hetken jopa mahonkia, olipa karvat hetken verran mustiakin. Nyt kuitenkin vuodenvaihteen jälkeen aloin miettiä että haluan kesäksi vähän pirteämmät hiukset, että luovun tummemmasta ruskeasta kun en täydellistä sävyä kerta löytänyt ja pitäytyisin vastedes 5-6 asteisessa vaaleanruskeassa. Ei varmaan tarvinne sanoa että hyvin tummasta, jopa 3-asteisesta päästä on hankala päästä 6-asteeseen, joten päätin hoitaa homman mahdollisimman hienovaraisesti ja näin alkoi operaatio Kesätukka. Se on edennyt suunnilleen näin;

Helmikuun alku: päätös tehty ja kesätukka siintää selvänä mielessä. Ei enää punaista vivahdetta vaan tasainen neutraali ruskea ilman muita sävyjä, korkeintaan kullanruskea, ja kesällä vaaleat raidat. Hiukset tummanruskeat lämpimällä vivahteella (se pahuksen punainen,sekä kulta) ja pari astetta vaaleampia raitoja. Pohjaväri n.4-tasoa.

Helmikuun puoliväli: Edellisestä värjäyksestä ollut senverta aikaa että juurikasvun peittely paikallaan, samantien aloin valmistaa päätä uutta ilmettä varten, ensin poistin värin Nutrissen värinpoistolla ja Lorealin 10min väri päähän, 6.0. Tukka on noin 5-asteinen, päältä hieman tummempi.

Väliaika: Ahkeraa rakennuspaikkausta ja myös kosteutusta, etenkin viime aikoina. Hiukset tuntuu hyviltä lukuunottamatta n. 2cm latvoista.

Maaliskuun puoliväli: Vaalennusoperaatio jatkukoon, päällihiuksiin tein värinpoiston jollain Miss Magic halpisraita-aineella, yllätyin suuresti koska tämähän on aika tormakkaa tavaraa! Väriä tosiaan lähti, tukka vaaleni 7 - jopa 8-asteiseksi. Tuli kriisi mitä läimin tähän päälle ettei vedä uudestaan liian tummaksi mutta ei jäisi liian vaaleaksi ja ennenkaikkea oranssiksi. Päädyin Loreal Preference 6.23 mitä olen vuosia himoinnut mutten ole "uskaltanut" käyttää kun ei varsinaisesti näytä minun väriltäni vaikka ihana paketissa onkin. Kuitenkin laitoin sen päähän ja annoin olla n.20-25min jonka jälkeen huuhtomaan ja rekkua ja IH:a päälle suihkun ajaksi, nyt tukka onkin sitten tällainen 7.3 tai 6.3, tosi herkullisen kultainen ja ainakin vaaleampi.. En tiedä meneekö vaaleanruskeasta vai onko ennemmin tummanvaalea. Ihan kiva kuitenkin, ja tästä on helppo jatkaa.

Väliaika tulee taas olemaan korjailua, seuraava etappi on n. kuukauden päästä tapahtuva juurikasvu jonka yhteydessä täytyy katsoa laitanko raidat jo silloin vai en.

Päivitän tätä sitten operaation edetessä ja koita järkkäillä kuviakin. :)

Millainen sinun kesätukkasi tulee olemaan?

Muoks: Välivaiheesta kuvia. Kuten saattaa huomata niin varsin kuparinen on, luvassa siis taittelua vaahtojen kanssa.

HG:t eli Holy Grailit (=täydelliset tuotteet)

Kaapista löytyy vähän kaikkea, toimivia ja vähemmän toimivia tuotteita, vino pino meikkejä ja kynsilakkoja ja muotoilutuotteita.. Tähän listaan kuitenkin kaikki ehdottomat suosikkini tai oikeastaan tämänhetkiset luottotuotteeni. :)

Hiustenhoito:

*Joico IH eli Intense Hydrator
-jotakuinkin täydellinen tehohoito, tätä ilman ei ole elämää. Käytän myös lyhyemmällä vaikutusajalla. Tukka jää pehmeäksi, takuttomaksi ja hoidetun tuntuiseksi

*L'anza Reconstructor
-Paras rakennepaikkaaja. Miellyttävä tuoksu ja paksu koostumus, hoitaa hiukset jämäköiksi ja kiiltäviksi. Jälleen tehohoito, mutta saatan käyttää lyhyemmälläkin vaikutusajalla. Yhtään hutia ei ole tullut tällä.

*Sebastian Penetraitt-shampoo
-Pesee hellästi, kuitenkin puhtaaksi ja ei takuta. Miellyttävä tuoksu. Jos jostain syystä ei ole mahdollisuutta hoitoaineen käyttöön niin tällä pärjää pitkälle ja tukka ei villiinny vaikkei sitä hoidakaan.

*L'anza Hair Repair leave-in
-Jätettävä hoitoaine. Kiva tuoksu, selvittää hiukset, ei lähmää ja latvat tuntuu tykkäävän. Hyvin riittoisa.

*Sebastian Potion 9
-Jätettävä hoitoaine/kevyt muotoilutuote. Tukka tykkää tästä kovasti, ei lähmää kun annostelee oikein ja jättää hiukset terveen näköisiksi ja antaa kevyttä pitoa.

*L'anza Dry Hair-shampoo
-Kuivien hiusten shampoo, mieto tuoksu ja pesee hellästi. Voi tarvita kaksi vaahdotusta mutta tukka pysyy sileänä ja tämäkin tarvittaessa riittää yksinään eikä silti tule älytöntä takkukasaa.

Muotoilutuotteet:

*Tigi Fashionista Smooth&Shine. Lähes poikkeuksetta tämä taltuttaa pörröt ja antaa hieman kiiltoa, tukka näyttää hyväkuntoiselta ja helppo muotoilla. Ei kaipaa kaverikseen mitään, eikä lähmää.

Ihonhoito:

*Lumene sekaihon puhdistusgeeli ja kasvovesi
*Lumene rauhoittava seerumi herkälle iholle
*Clinique Repairwear-kosteusvoide

Meikit:

*Loreal True Match W3, lähes täydellinen meikkivoide, talvella kuitenkin saattaa hieman hilseillä. Paras sävy minkä toistaiseksi olen löytänyt. Ei tarvitse puuteria kaveriksi eikä vaihda sävyä päivän mittaan. Kestävä.

*Loreal valokynä 2, peittää silmänaluset ilman hassua efektiä. Paras valokynä mitä olen kokeillut, kaapista löytyy yleensä aina yksi varakappale jos käytössä oleva sattuu loppumaan

*Dior 5-couleurs-paletit Earth Reflections, Parisian Lights ja Golds. ER on todella monikäyttöinen ja siitä löytyy tummempiakin sävyjä, iridescent mutta levittyy hyvin, kestää ja värit ovat vahvoja. Parisian Lights saavutti HG-asman nopeasti, tämän sävyt saavat harmaata ja vaaleinta lukuunottamatta silmät eloon vaikka olisi valvonut viikon Myös iridescent. Golds on voimakas paletti jonka nimi kertoo oikeastaan kaiken, tykkään kaikista muista paitsi vihertävästä koska se ei ole yhtä voimakas kuin muut.

*Rimmel kulmakynä, tummanruskea. Täydellisin kulmakynä toistaiseksi. Yleensä käytän 2-3 eri kynää/väriä parhaan tuloksen saamiseksi mutta tämä toimii parhaiten yksinään.

*Helena Rubinstein Lash Queen, MaxFactor Masterpiece Max ja Lancome Fatale. Tykkään kovemmista harjoista ja LQ ja Fatale ovat sellaisia joilla varmasti saa hyvän lopputuloksen. Helppo levittää ettei sotkeennu, yksikin kerros riittää näyttävään tulokseen ja useampikaan kerros ei paakkunnu ja näytä sottaiselta. Masterpiece Max tekee myös näyttävät ripset, vaikkakin luonnollisemmat kuin edellämainitut. Kaikki kolme ansaitsevat HG-aseman enkä välttämättä osaa sanoa mikä näistä on paras kun ovat erilaisia, ehkä tykkään eniten kuitenkin Lash Queenista.

*MAC huulipuna Sandy B. Ihana vaalea persikkainen huulipuna joka pysyy ja näyttää kauniilta pitkään. Täydellinen lähes kaiken kanssa, ei tarvitse mitään toistuakseen huulilla yhtä kauniisti kuin puikossa, kiireessä siis mainio kun ei tarvitse rajata tai pohjustaa huulia.

Hajuvedet:

*Carolina Herrera 212 Sexy. Luottotuoksuni ollut jo monta vuotta. Tuoksuu ihan "minulta". En osaa kuvailla tuoksua mutta paras minkä nenäni on tähän mennessä haistanut.

*Lancome Miracle Forever. Ehkä hieman samantyylinen kuin edellämainittu, kuitenkin erilainen, erinomainen tuoksu. Tämä nousi heti luottotuotteeksi 212 sexyn rinnalle.

Mitkä ovat sinun HG:si?

torstai 12. maaliskuuta 2009

Tigittää

Otsikosta saattaakin jo päätellä että aihe käsittelee hiustenhoito (-ja kosmetiikka)merkkiä nimeltä Tigi. ;)

Jostain kumman syystä eilen kun järjestelin puteleita huomasin että lähes valtaosa sekä pesupuolen tuotteista että muotoilutuotteista on nykyisin Tigiä! :O En tiedä millä välillä olen ehtinyt hamstrata niin älyttömän läjän, ja helposti keksin vielä lisääkin mitä on ehdottoman PAKKO saada.. Kirjoittelenpa omia käyttäjäkokemuksiani samalla.

Shampoot:
-Oatmeal & Honey: monet tykkäävät tästä mutta itselläni ei sarjan shampoo ole koskaan päässyt edes vakikäyttöiseksi tuotteeksi, aikani yritin mutta ei vaan skulaa tässä pässä. Muutenkin pörröinen tukkani villiintyy tästä täysin, eikä sen jälkeen siloitu oikein millään ihmetökötillä. Tuoksustakaan en tykkää mutta sen vielä kestää kun on tottunut.. Miehen kanssa käytettiin tämä ihan periaatteesta loppuun mutta en usko että tämä löytää takaisin enää minun kokoelmaani, ellei nyt sitten loputkin pultit satu jostain kumman syystä putoamaan.. Voihan tietysti olla teoreettinen mahdollisuus että se toimisi nykyään vaikkei toiminut ennen, en kuitenkaan pelkästään kokeilumielessä lähde enää ostamaan vaan pärjään näytteillä.
-Dumb Blonde; Tästä mä yllätyksekseni taas tykkään. En tuoksusta, ananaksen haju on kamala olkoonkin raikas ja ananaksesta ja tuoksustaankin tykkään muuten mutta tässä tökkii. Kuitenkin tykkään tästä shampoona muuten, pesee riittävän hyvin mutta kuitenkin hellästi, vaahtoaa erinomaisesti eikä tukka villiinny tämän jälkeen vaan pysyy selvitettävänä vaikkei laittaisi hoitoainetta perään. Ei pöllömpi tapaus siis.
-Superstar; Mulla on viha-rakkaussuhde tähän. Shampoona itsessään tekee kyllä minkä lupaa, tuuheuttaa tukan ja tuoksuu kivalle, toisaalta koen että pesee liiaksikin eikä selvitä riittävän hyvin ja toisinaan tukka saattaa villiintyä. Sulfaatiton. En ole koskaan ollut mansikkatuoksuihminen tai ylipäätään mansikkaihminen oli se hajuna tai makuna (no, tuoreet mansikat tai pakastemansikat menee kyllä mainiosti), esanssimansikat etenkin saavat voimaan lähinnä pahoin mutta alkujärkytyksen jälkeen totesin että tämän tuoksu on ehkä kivoin kaikista. Miehen välimerellinen hiuksisto tykkää tästä kovasti, mies onkin käyttänyt 750ml putelista varmaan enemmän kuin minä..
-Brunette Goddess; ns. kinuskin tuoksuinen shampoo. Ihan kiva, ei järisytä maailmaani mutta kyllä mä ihan mielelläni käytän. Pesee puhtaaksi muttei narskuvaksi eikä tukkakaan villiinny yleensä. Tätä mulla on myös 750ml pullo kun ostin tweenin, ihan vasta pari pesua olen taas pessyt, joskus alkukesästä käyttelin tätä myös joten puolisen vuotta ollut taukoa välissä. En tykkää tuoksusta kovin paljoa muttei se varsinaisesti ärsytäkään, shampoo tuoksuu joka tapauksessa paremmalta kuin sarjan hoitoaine.
-Thickening: Yksi suosikkejani. Melko hyvä inci (ei paras, mutta on niitä turhempiakin) ja sopii päälleni, miellyttävä tuoksu, hyvä pesuteho muttei tukka narsku ja kaipa tämä vähän sitä tuuheuttakin tuo. Riittoisaa, vaikka joskus joudun vaahdottamaan tällä kahdesti jos on riittävän pitkä aika ollut edellisestä pesusta.
-Control Freak; En tiedä onko vika käyttäjässä vai shampoossa mutta en vaan tykkää. Pieni puteli oli jokunen aika taaksepäin eikä uutta ole suunnitelmissa ostaa, vanhankin annoin lopulta kaverille.

Hoitoaineet:
-Oatmeal & Honey; Satunnaisesti suosikkituotteitani. Tämä on siitä kummallinen hoitoaine että joskus toimii, joskus ei, ja toimivuusajat saattaa vaihdella ihan ihmeellisesti. Tehissekoitteluissa menee ja muutenkin monipuolinen, voi käyttää yksistään tehohoitona, huuhdeltavana hoitoaineena ja jätettävänä. CO/CWC-pesuissa en ole käyttänyt. Tuoksu on kamala tässä kuten shampoossakin. Mulla on yleensä aina tätä kaapissa, hyvä inci ja edes se satunnainen toimivuus tekee tästä vakiotuotteen mitä on aina oltava "varmuuden vuoksi".
-Superstar; Hoitotehot eivät välttämättä ole maailman parhaimmat, mutta yleensä käytän tätä pikahoitiksena jos käytän, tekee tukasta kiiltävän ja pehmeän. En välttele silikoneja joten tämän silikonipitoisuus ei haittaa, koska tukallani on taipumusta vauhkoontumiseen oikeastaan niistä on hyötyäkin. Vaikka tämän pitäisi olla tuuheuttava sarja hoitoaine lätsäyttää shampoolla tuuhennetun tukan, itse yritän käyttää vain pituuksissa ja latvoissa mutta noh.. Tuoksu on kiva, ehkä vielä kivempi kuin shampoossa, samanlainen mansikkainen. Mies tykkää kovasti tästä.
-Brunette Goddess; Tämäkin on näitä monikäyttöisiä hoitoaineita. Toimii yksinään, joissain sekoituksissa, poishuuhdeltavana ja jätettävänä. Hoitotehot eivät ole yhtä hyvät kuin esim.O&H:ssa, mutta kyllä tukan saa pehmeäksi ja kiiltäväksi tälläkin.

Muotoilutuotteet:
Cocky: tuuheuttava geeli tms. Ostin tämän miehelle joka käytti kuin käyttikin tuubin kiltisti loppuun mutta ei juuri tykännyt. Pari kertaa omaankin tukkaan olen tyrkännyt mutta mulla ei toiminut senkään vertaa. Mainittakoon vielä että miehen hiuksiin teki selvän kalvon ja näytti aivan hilseeltä ja harmaalta.
Superstar blow-dry lotion: Aika ahkerasti olen tätä käytellyt, en tosin tiedä onko tästä mainittavaa hyötyä ollut, jämäköittää kampauksen pohjaa jonkun verran ja föönauksen jälkeen tukka kyllä on pehmeä ja esim.latvojen kääntelyt erottuu hyvin ilman erillistä erottelevaa tuotetta, suojaahan tämä kuumuudelta joten siitä plussaa. Koostumukseltaan aikamoista litkua joten hankala annosteltava. Käytän kyllä tyytyväisenä loppuun ja saatan ostaa toistekin.
Sexed-up suihke: Tämäkin on kai tuuheuttava tuote, itse olen käyttänyt kampauksen tukena ja juurissa, ja kyllähän tämä jonkinlaisen volyymiefektin antaa.. Ei kuitenkaan jaksa suoranaisesti nostaa kaikista painavimpia hiuksia mutta tukka näyttää runsaalta joka tapauksessa. Aivan lopussa, yhden kerran jälkeen pullo joutaakin ö-mappiin. En tiedä ostanko uutta ainakaan ihan heti.
Root Boost: ja jälleen tuuheuttavia tuotteita ;) ilmeisesti melkoisen monella taitaa olla tämä ominaisuus, tämän kunniaksi täytyy kuitenkin mainita että toistaiseksi paras tuuheuttava tuote mitä omista Tigi-varastoistani löytyy. Riittoisaa, tosin ei tarvitse liikakuluttamista pelätä koska uudet putelit kaapissa odottamassa. Pullon käyttö vaatii hieman harjoittelua.
Xtra Xtra Straight: Kuten nimi jo sanoo, suoristava tuote yksinään käytettäväksi tai föönin/rautojen alle. Ilman suoristusrautaa tämä ei kyllä saa tukkaani pysymään aivan suorana, rautojen kanssa tukka kyllä pysyy seuraavaan pesuun asti juuri niin suorana kuin alkuperäinen tuloskin on ollut. Tosin lämpöaktiivinen tämä kai oikeasti onkin, mutta toiset ovat saaneet ihan hyviä tuloksia ilman kuumuuttakin. Koostumus on hassu nestemäinen vaahto tms.
Small Talk 3 in 1: Tämän pitäisi olla taika-ainetta, tuloksena pörrötön tukka joka on vieläpä tuuhea ja kiiltävä. Joka tapauksessa omalla kohdallani se ei tee noita kaikkia, kaksi kolmesta on mahdollisia kuitenkin. Annostelen tätä todennäköisesti väärin ja edelleen liikaa koska saan toisinaan kunnon lähmätukan aikaiseksi, sileäksi tukka jää ja pehmeä se on mutta kiiltoa ei hirveästi tule lisää eikä tuuheuttavaa vaikutusta ainakaan minun hiuksissani huomaa. Tässä on vähän hassu tuoksu, mutta ei kaikista pahin. Käytän säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä silloin kun en käytä muuta muotoilutuotetta. Ehkä jonkun kaverina toimisi paremmin.
Camera Ready: Kiiltosuihke joka kiillottaa. Ei erityistä sanottavaa, tykkään kyllä. Ei lähmää kovin helposti eikä ole pahaa hajua.
Girl Toys: Kiiltotipat/seerumi, antaa kiiltoa (ei älyttömästi) ja pitää latvat kurissa. Etenkin jälkimmäiseen tarkoitukseen eli latvojen suojaksi käytän tätä.
Maxxed-out: Aerosoliton lakka, tuo kivasti kiiltoa ja pysyy kuin tauti. Ei pöllömpi vaikka aika tujakkaa tavaraa onkin, siitä huolimatta ei tunnu raskaalta eikä näytä siltä että olisi suihkutettu tynnyrillinen päähän.
S-factor Smoothing Lusterizer: Tämä on kiva! Silottaa pörröt ja antaa kiiltoa kuitenkaan lähmäämättä. Mahdollistaa kauniin näköiset hiukset jotka eivät mene miten sattuu.
Fashionista Smooth & Shine: Tästä tykkään myös. Kevyehkö, antaa hieman tukea ja hieman kiiltoa ja ennenkaikkea tekee hiuksista pehmeät ja sileät eikä latista. Yksi muotoilun HG-tuotteista.

Lisäksi kätköissä on odottamassa omakohtaista mielipidettä:
Creative Genius
Power Trip

Ja tulossa:
Headshot shampoo ja hoitoaine-tween
Superstar Queen for a Day
Tigi B for Men Clean Up-shampoo 750ml

Long time no C

Pitkästä aikaa!

Ensin pyydän lukijoiltani anteeksi etten ole saanut järjestettyä riittävästi aikaa blogille, ja olen jopa autuaasti unohtanut sen, mutta lupaan tästä eteenpäin kirjoitella uudella innolla ja uusin jutuin. Aikaa on edellisestä tekstistä ehtinyt kulua joten voin tässä kertoa mihin olen tällä välin friikahtanut ja mitä on luvassa.

Viime aikoina aikaani ovat vieneet etenkin;
-kynsilakat! uusi palavan rakkauteni kohde <3 olen heittänyt vanhat kökkölakkani pois ja siirtynyt enemmän selektiivisten lakkojen käyttäjäksi, olen jopa alkanut huolehtimaan paremmin kynsistäni ja käsistäni, mikä on aika paljon kun normaalisti minulla on olleet tyypilliset raksaduunarin kädet..
-ihonhoito! Olen jopa käynyt elämäni ensimmäisessä kasvohoidossa! tässäkin suhteessa olen panostanut enemmän selektiiviseen puoleen ja kokeillut mikä sopii ja mikä ei, ennen olin autuaan tietämätön mitä ihoni todella kaipaa mutta nyt tiedän senkin ja yritän hoitaa sitä sen mukaan.. täytyy kuitenkin myöntää että olen edelleen aika laiska tässä suhteessa.
-uudet hiusvärit! -siis nämä 10min värithän ovat aivan mielettömän kivoja, olkoonkin että en välttämättä omaa tukkaani näillä kovin usein värjää mutta säästyy paaaljon aikaa kavereiden hiuksissa jotka yleensä värjään ja nykyisin leikkaankin
-Hiusten muotoilu! Ok, föönasinhan mä tukkaani ennenkin tai laitoin lettejä tai joskus kihartelin mutta nyt olen päässyt ihan uudelle tasolla tässä suhteessa, nyt mulla on paljon paremmat välineet ja paljon paremmat aineet.
-Dior! ja niinkun mä vähättelin ja lähes boikotoin (ihan periaatteesta kun kaikki tykkäsi,miksiköhän...) tätä merkkiä, ja nyt olen aivan rakastunut ja se kyllä näkyy rahapussissa...

Siinäpä ne tärkeimmät. Edellämainituista ja muista tulee varmasti siis olemaan juttua. En lupaa jokapäiväistä kirjoittelua mutta lupaan kirjoittaa kuitenkin vähintään säännöllisen epäsäännöllisesti, ja eiköhän todellinen määrä tule olemaan muutama kerta viikossa. :)