sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kaikki hajuveteni ja pohdintaa tuoksuista

Olen entistäkin hullaantuneempi tuoksuihin, omistan niitä ihan riittävän määrän mutta joitakin pitäisi saada lisää ja olen löytänyt uusia suosikkeja. Valitettavasti myös kesän aikana on käynyt vahinkoja, yksi lempituoksuistani on loppunut, yksi pullo on mennyt rikki niin että osa on haihtunut/kaatunut jonnekin ja yhden unohdin matkakohteeseen. Aina toki niitä saa lisää.

tässä siis listaa, aloitetaan uusimmista, nämä kaikki löytäneet kotiin tämän kesän aikana:

Armani Diamonds, 30ml, aivan ihana. Yksi lempituoksuja,tykkään enemmän vielä Diamonds Intensestä mutta tämä on raikkaampi ja sopii siten joka paikkaan. Raikas mutta pehmeä ja kiinnostava tuoksu.

YSL Elle, 30ml, aika ruusuinen (?) ja siten hieman tavallisuudesta poikkeava, kuitenkin jollain tapaa raikas mutta hyvin naisellinen ja vähän.. flirttaileva ja tykkään kovasti koska syvyyttä kuitenkin on. Omistan sekä deodorantin että vartalovoiteen joten voin tuoksua päästä varpaisiin vain tältä.

Chanel Allure Sensuelle, 50ml, yksi lemppareistani ollut vuosia, ei kuitenkaan aivan HG-tasoa. Itselläni on EDT-versio vaikka suosin yleensä EDP-tuoksuja, sopii siis itselleni hyvin päiväkäyttöön esim. kahville, töihin tms. Riittää syvyyttä iltaankin kuitenkin. Olin pitkään tätä haikaillut ja olen iloinen kun vihdoin sain tämän.

Thierry Mugler Alien, 80ml, ihana! Yksi uusista HG-tuoksuistani ja miehen ehdoton lemppari. Joskus ajattelin että tämä voisi olla tyyliseni mutta pullo oli outo ja sen takia en kiinnostunut ja kovin monessa paikassa ei edes myydä, laivalla tuoksuttelin ja oli pakko saman tien ostaa. Varmasti ostan toistekin. (tämä on se joka rikkoutui, tuoksu on säilynyt hyvänä mutta pullossa ei vaan ole liikoja jäljellä..)

Sitten muita:

Carolina Herrera 212 sexy, 30ml, HG-tuoksu ollut jo vuosien ajan. Valitettavasti täysi pakkaus jäi Irakiin ja tämä on kohta loppu, täytyy siis saada nopeasti uusi.

Armani Code, 50ml, ihana, jollain tavalla poikkeava yleisestä mausta ja voimakas mutta tosiaan ihana.

Prada, 80ml, refill-pakkaus. Tämä on potentiaalinen vaihdokki, käytettävissä muttei juurikaan lempituoksuni, mielummin vaihtaisin itselleni sopivampaan.

Cacharel Amor Amor Tentation, 30ml, toinen pullo menossa eli tykkään kyllä. Varmaan ostan kolmannenkin.

Hugo Boss Deep Red, 50ml, ihan jees, sellanen perustuoksu mitä tullut esim. töissä käytettyä. Ei suuri suosikkini eikä paras Bossin tuoksuista.

Puma I'm Going, 20ml, tavallista raikkaampi tuoksu, ihan kiva kuitenkin ja vaihtelu virkistää. Kevyt. Ensituoksussa on jotain häiritsevää mikä onneksi häviää hyvin äkkiä, tämä myös sellainen koulu/työ-hajuvesi.

Jennifer Lopez Love at First Glow, 30ml, ei todellakaan tyyliseni mutta juuri näitä vaihtelu-tuoksuja, käytän yleensä töissä. Miami Glow olisi minun makuuni, se on vielä pakko saada.

Jennifer Lopez Live, 30ml, tämäkään ei ihan tuoksuiseni mutta kivempi kuin edellämainittu. Saattaa lisätä migreenimahdollisuutta jos on sellainen päivä että on mahdollista saada kohtaus, yksinään ei kuitenkaan migreeniä aiheuta. Tämäkin enempi työtuoksu.

Loppuneet:

Lancome Miracle Forever, yksi HG-tuoksujani. Tämä on sijoituksella 2-3 lempituoksujeni joukossa, ja tätä on pakko haalia lisää. Harmittaa vaan että olen joko etsinyt vääristä paikoista tai se on loppunut (tietäkö joku onko jopa lopetettu? tai mistä saisi) niistä, ostan kuitenkin heti kun jossain huomaan. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen ja saa hyvälle mielelle.

Ostoslistalla;

Thierry Mugler Angel. Tämä on aivan upea tuoksu! Kunhan saan tämän varmasti tästäkin tulee yksi lemppareistani. Ostin tuliaisiksi miehen siskolle kun menin irakiin, mutta mielelläni olisin tuonut mukanani kotiin ja ostan mahdollisimman ison putelin kunhan vaan löydän. Hienostunut, sensuelli ja naisellinen olematta liian vahva, vaikka voimakas onkin. Tästäkin luulin etten tykkäisi, etenkin taas pullon ja varsinkin värin perusteella mutta onneksi olin väärässä.

Armani Diamonds Intense, tämän taisinkin jo perustella Diamonds-kohdassa. Tykkään kovasti.

Hugo Boss Orange, raikkaampi tuoksu verrattuna yleiseen mutta tosi kiva ja kuitenkin pehmeä. Sellainen kiva tuoksu.

Armanit City Glam, She, Remix. Olen ehdottomasti Armani-fani mitä tulee hajuvesiin. DF piti kirjoittaa erikseen koska se on ykkössuosikki, mutta tarkoituksena on vielä saada nämä kaikki. Välttämättä näistä ei tule suosikkeja, mutta tykkään niistä joka tapauksessa ja suosikkeja on helpompi säästää hyville päiville kun on hyviä tuoksuja mitä suihkutella tavallisina (tosin huonoista päivistä tulee parempia hyvällä hajuvedellä). ;)

Ei aivan pakko saada mutta ostettavissa;

Givenchy Very Irresistible, tästä mulla on deodorantti ja sen perusteella uskon tykkääväni itse tuoksustakin. Taas näitä "mun tyylisiä" hajuvesiä, naisellisia, pehmeitä, vahvoja.

Lancome Hypnose, omalla tavallaan kiva, alkutuoksu on vähän hassu mutta iholla on muuttunut miellyttävämmäksi. Vähän erikoisempi. En ole päättänyt vielä onko tämä oikeasti kiva vai ei, luultavasti on.

Ehdottomia EI-hajuvesiä on kaikki Kenzot, liian kukkaiset/tunkkaiset/kovat/raikkaat tuoksut, kaikki migreeniä aiheuttavat (esim. Kenzot juuri, Lancome Magnifique, D&G Light Blue, Escada Ocean Lounge joka on kokonaisuudessaan hirveä), tykkään makeudesta mutta en ällömakeudesta ja kukistakin mutta hillityssä määrin. Raikkaissa tuoksuissa on kyllä puolensa mutta jos haluisin tuoksua vedelle niin kävisin vain suihkussa.

Kuten naisten hajuvesien kohdalla tykkään sensuelleista, naisellisista tuoksuista niin miesten kohdallakin tykkään sellaisista vähän macho-tuoksuista. Onneksi mieskin tykkää niistä ;D Mausteet, myski, ambra, tietyt kukat, hunaja, vanilja jne. on sellaisia elementtejä milloin tuoksusta yleensä tulee hyvä. Sitrukset ja jotkut marjat ym. voi olla myös ihan hauskoja juttuja, mutta siinä missä tykkään mandariinista tuoksussa inhoan vastaavasti esim. päärynää, päärynäiset hajuvedet on poikkeuksetta tosi ällöjä. Tuoksussa täytyy olla joku juju että se on kiinnostava, liian selkeät tuoksut on tylsiä. Erikoiset yhdistelmät on myös kiinnostavia.

Beautiful tattoos, kulmakarvat/eyebrows vol.2

Heippa taas armaat!

Ensin täytyy pyytää anteeksi taukoa, kesäväsymys iski urakalla päälle, pari viikkoa olen ollut jo kotona reissusta mutta kameran sain käsiini vasta pari päivää sitten kun mies tuli kotiin. Yritän korvata tämän kirjoittamalla nyt mahdollisiman ahkerasti!

Aiemmin kirjoittelinkin tuosta kulmaprojektistani, nythän ne on siis lopullisessa muodossaan ja mallissaan olleet jo jonkin aikaa, väitän että sopivat mulle hyvin ja väri on hyvä. Ihan pikkuisen toisesta kulmasta on väri lähtenyt pois siten, että siinä on haaleampi kohta mutta se on helposti korjattavissa kynällä eikä sitä huomaa jos ei aivan tarkasti ala syynätä joten se ei ole niin vakavaa. Tässä tulee ennen ja jälkeen-kuvia.

Ensin laitetaan se ennen-kuva, näettepä nyt ihan luonnontilaisen rouvan juuri heränneenä, siinä kuitenkin näkyy kulmakarvojen oma väri sekä muoto. Kuvalla on ikää puolisen vuotta, mutta en ole varsinaista mallia muuttanut pitkiin aikoihin joten suurta eroa ei ole, erona normaaliin on se, että kuvassa ne on yllättävän sotkuiset ja paksut, normaalisti pidän hieman ohuempina ja mallia skarppina.

Here they are, my old eyebrows!Kuva on muuten otettu puhelimella, kulmien ja ripsien väri on suht normaali mutta naama ja silmät on ihmeen punaiset, pitää katsoa jos saan väriä paranneltua.

Sitten ensimmäinen kuva uudistuneista versioista, kuvassa juhlameikki jonka aion eritellen esitellä myöhemmin.

New brows with a bling:


Sitten viimeisimpänä missä kulmat on luonnontilaiset, ylemmästä en muista onko jotain kulmakynää kaverina mutta alemmassa ei pitäisi olla.


Siinäpä ne, mitä pidätte? Itse olen tyytyväinen, ehkä enemmän kuin tyytyväinen. Malli skarppasi kasvoja, mukailee luonnollista mallia ja on siisti. Täysin symmetriset ne eivät ole ja siihen joku varmasti kiinnittää huomiota, mutta väitän että ne näyttävät luonnollisemmalta siten, eikä niistä ihan symmetrisiä saisikaan tai jos tekisikin niin näyttäisin tyhmältä, ja sitähän en halua.

Olen alkanut jo muokkailla muiden kulmista kuvia, esittelen eri malleja ja ainakin kahdet eri tatskat myös.

In English:

Hi babies!

Im sorry, for a long time i didnt write, even i came from my holiday over two weeks ago but i was so tired and i got camera just two days ago when my husband came back so i didnt got pics but here they come. I try to write more often now.

So, as you know i got new eyebrows now! they are in their final shape and color now and im happier what i expected before. I think they fit well to my face shape and colour is just good, one little mistake there is, in other brow little colour have been gone for one part so its not that dark than eyebrow all the way but its easy to fix and you cant see it if you dont try to find it so i cant complain.

There are before and after-pics, Before-pic is taken something about 6 months ago but model have been the same for years so there's no big difference. You see me without any make-up just got up in bed so dont be shocked, anyway its good you see my own brow colour and shape. First after-picture is with party make-up which i will introduce you some day and the other is with normal makeup and without anything with eyebrows, i cant remember about first picture is there something or no.

I will show you at least two tattooed eyebrows and few eyebrow models which are "in fashion" nowadays in Iraq, i fix the pics and share them with you then.

So what you think? Are they good? :)