perjantai 29. toukokuuta 2009

Huulikiilto&huulipuna silmämeikissä

Aloitan nyt jakamaan omia kikkojani mitä käytän meikkaamisessa, tämä alkaa olla ehkä yleisestikin tunnetuin ja olen muistanut joka paikassa mainita joten miksipä en siis täälläkin. Itse sovellan hurjasti eri tuotteita meikkauksessa ja saan varmaan osakseni kummastelua ja ihmettelyä, mutta väitän että konstit toimivat ja ehkä niistä on hyötyä myös muille kuin mulle itselleni :)

Eli. Niin kummalta kuin se kuulostaakin, huulipuna, huultenrajauskynät sekä itse huulikiilto toimivat mainiosti myös silmämeikissä. Ja mitenkö niitä käytetään?


HUULIPUNA
Huulipuna toimii pohjustavana elementtinä, se vahventaa väriä ja antaa hehkua luomivärin alle, jos kyseessä on kestopuna se todennäköisesti pitää luomivärit tiukasti paikallaan. Pinkkien ja oranssihtavien ja persikoiden alle toimii parhaiten koska punat itsessään on aika pigmenttisiä ja värisävy kuultaa alta vaikka kuinka paljon kasaisi luomiväriä päälle. Tietysti sopii siten myös tekemään luomiväristä jotain erikoista ja tylsästä luomiväristä saattaa tulla tosi jännä versio. Punaa ei ole tarkoitus hieroa suoraan puikosta luomille vaan kevyesti joko luomivärisiveltimellä tai huulipunasiveltimellä laittaa tai tarpeen vaatiessa taputtelee. Meikkivoide toimii alla hyvin, peiteaine ehkä paremmin. Määrä on yleensä aika tärkeä, liikaa ei tosiaan kannata laittaa koska lopputuloksesta tulee helposti suttuinen. Laita punaa vain haluamallesi alueelle.

HUULIKIILTO
Tämä on kikka mikä on itselleni ollut ainakin tosi hyödyllinen, keksin sen huonopigmenttistä mutta julmetun kaunista luomiväriä käyttäessäni kun ei ollut vaihtoehtoja millä pohjustaa hyvin ja saada väriä irti. Tämänkin alla kannattaa olla meikkivoide tai peiteaine pohjalla, toki tietysti kunnon pohjustajakin käy mutta niiden kanssa harvoin tätä tarvitsee soveltaakaan. Puuterointi pitää sävyt paremmin paikallaan mutta levitys ja etenkin häivytys on hankalampaa. Kiiltoakaan ei kannata laittaa paljon, ja parhaan tuloksen saan itse yleensä taputtelemalla sormin tai vaahtomuoviapplikaattorilla luomille, siveltimet vaan suttaantuu turhaan eikä jälki ole yhtä hyvää. Sen jälkeen luomiväri asetellaan päälle, joko siveltimellä tai applikaattorilla, taputtaminen kannattaa tässäkin vaiheessa. Luomiväriä lisätään sen mukaan kuinka intensiivinen lopputuloksesta halutaan. Nopeus on valttia, huulikiilto ilman luomaria livahtaa hyvin äkkiä uurteisiin ja luomivakoon, siispä ihan juuri ennen luomarin laittoa kannattaa vielä tasoittaa sitä jos kiillon laittamisesta on kulunut kauan aikaa. Luomivaon seutu kannattaa erityisesti häivyttää huolellisesti, ja lisätä sen jälkeen vielä luomiväriä tarpeen mukaan niihin kohtiin joista se on saattanut häivytyksen aikana lähteä siveltimen mukana. Tuloksesta tulee tosiaan intensiivinen ja omalla kohdallani tämä on toiminut paremmin kuin yksikään pohjustaja, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Tekniikka kehittyy kyllä käyttökertojen myötä ja oppii tuntemaan omat silmänmuodot, mihin kannattaa laittaa väriä enemmän jne.

RAJAUSKYNÄ
Ehkä tuntemattomin ja kenties haasteellisin tekniikka. Toimii toki tavallisen silmänrajauskynän tapaan, mutta koska useimmat on aika punertavia itse käytän mieluiten tehostamassa rajauksessa käytettävää luomiväriä siis luomivärin alla. Huultenrajauskynät on usein pehmeämpiä ja "kosteampia" kuin silmille tarkoitetut, ja siistimpi käyttää alaluomelle kuin siveltimellä tai applikaattorilla asetellut (sormista puhumattakaan!) pohjustajat, kiillot tai voidemaiset luomivärit (jos ei ole kiire itse käytän kyllä niitä). Kannattaa käyttää kynää joka on lähellä käytettävän luomivärin sävyä. Sopii kiireeseen, mutta kannattaa levittää tarkasti.

Lähi-idän kauneuskulttuuria

Mä sain "kuningasidean", nyt kun matka häämöttää ja viikon päästä olen jo Irakissa, ajattelin että alan kirjoittaa blogiin paikallisista kauneuskäsityksistä ja kauneudenhoitokulttuurista. En tiedä vielä minkä tunnisteen ja nimen keksin tälle "tutkimukselle" mutta ehdotuksia otetaan vastaan ;) toivottavasti saisin myös hyviä kuvia - olettaisin saavani. Jotkut jutut poikkeaa kuitenkin hyvin paljon meillä totutusta, ja etenkin meikkaustyyli ym. on hyvinkin näyttävää ja erilaista verrattuna meidän perinteisiin nudemeikkeihin. Eri asia kiinnostaako teitä lukijoita, mutta itsestäni se on ainakin kiinnostavaa ja kenties pystyn laajentamaan aihetta ulottuvaksi muuallekin kuin lähi-itään, se nyt on kuitenkin toistaiseksi se lähin alue mistä pystyn kertomaan.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Kynsilakat top 5, kevät -09

Varmasti muillakin suosikit vaihtelee senhetkisten mielihalujen ja vuodenaikojen ja muiden tekijöiden mukaan, itselläni siis ainakin näin. Ajattelinkin nyt jakaa tämän hetken lempparilakkoja teidän kanssa.

1. OPI A True Ab-Original, australia collection. Tämä on yksi parhaimmista värisävyistä mitä lakkahyllystä löytyy! Lähes täydellinen neontyyppinen lämmin (jossain valossa saattaa näyttää oranssihtavalta mitä ei ainakaan minun mielestäni ole) kirkas pinkki, levittyy hyvin ja kuivuu nopeasti. Toimii yksinään ja tarrojen/KONADien ja glitterien kanssa, ainut että vaatii jonkun perinteisemmän aluslakan alle tai lähtee livohkaan äkkiä. Peittävyys saisi olla aavistuksen parempi, mutta kolmella kerroksella peittää kyllä ihan riittävästi ainakin omaan makuuni. Toimii myös muiden lakkojen, esim OPIn ching-a-ling cherryn kanssa mainiosti. Pro Wide-suti mistä tykkään.

2. China Glaze Platinum Gold, kullanruskeiden aatelia. Mulla on jokunenkin samantyyppinen lakka, mutta tämä vie voiton sävynsä ja koostumuksensa puolesta. Sopii kirkkaiden kullanväristen juttujen kaveriksi, valkoisen kanssa ja jopa mustan kanssa. Tämä on kuitenkin parhaimmillaan ehkä yksinään. Kestää pitkään ja kuivahtaa melko nopeasti. Metallilakka.

3. China Glaze visit me in 3-D, kaleidoscope-kokoelmasta. Harmaa hologrammilakka jossa shimmeriä, aika reippasti kimaltelee siis. Jättää kuitenkin nätin pinnan, ja oikein superbling-kynnet saa kun yhdistää tähän Fairy Dustin ja sutaisee sitä päälle, eivät kuitenkaan näytä tökeröiltä. Tämän kestävyys paljon parempi mitä kuvittelin, parhaimmillaan säilyi 10 päivää ilman suurempia vaurioita (mitä nyt kasvujälkiä hiukan) kynsissä, itselläni siis ihan luonnolliset kynnet. Pari muuta saman kokoelman lakkaa vielä testaamatta, toivottavasti on yhtä hyviä. Sävykin on nätti tässä.

4. China Glaze Delight, romantique-collection. Kuka tykkää suklaasta? :) Mä en suuren suuri suklaafani ole, enkä omista muita ruskeita kuin muutaman kullanvivahteisen, mutta tämä on kyllä ihana! Nätti syvä maitosuklaa missä ikäänkuin huurteinen pinta, tosi kiva. Romantique-sarjan lakoista kaikki tähän asti kokeilemani on olleet todella hyvin levittyviä ja kuivuvia, tämä ei tee poikkeusta. Vähän synkkähän tämä saattaa olla näin keväällä, mutta hillittympiin hetkiin menee täysiä.

5. OPI Megawatt. Tämä kuuluu tähän listaan oikeastaan värinsä takia, tosi hauska ja pirteä sävy! Levittyykin perinteiseen OPI-tyyliin eli hyvin, jokin tässä kuitenkin häiritsee, mutta hurmaavan värinsä takia kaikki miinuspuolet voivat unohtua ;)

Rouge Dior 446 Pink Actress

Stockmann Beautysta nappasin mukaani perinteisen Diorin huulipunan mukaani sävyssä 446 Pink Actress. Halusin välttämättä testata koostumusta koska kaipasin jotain mikä kestäisi hieman pidempään mutta ei kuivattaisi liikaa, ja toki näyttäisi nätiltä.

Sävyn valitsin sen perusteella että olen keksinyt oranssihtavien punien sopivuuden ja kasvojenkirkastuskyvyn, hiukan kysyin myyjältä mielipidettä ja kolmesta vaihtoehdosta mitä näytin hänkin kallistui tämän puolelle (ns. takuukirkastava, varman päälle vaikka tummempi kuin muut ehdokit) ja sävynä tämä kiinnostanut jo aiemmin, ja muutamien testailujen perusteella voin sanoa että aika nappiin meni, en olisi uskonut että niinkin outo väri kuin oranssi huulilla voi oikeasti toimiakin. Muuten aika lähellä huulten omaa tummuusastetta joten sikäli melko luonnollinenkin, ja pahana päivänä pelastaa väsyneen näköisen nassun.

Koostumus oli juurikin toivomani, hyvällä pohjustuksella pysyy kuin tauti ja ilmankin paremmin kuin useimmat ns. normipunat, tämä kiilasi ehdottomasti suoraan HG-punaksi niin koostumuksen kuin sävynkin puolesta. Mikä parasta, taisin saada alennustakin 30%. :) Suosittelen siis lämpimästi!

Niin juu, huomenna täytyy testailla töihin kiillon kanssa, mulla on joku joulunjälkeisalennuksista nappaama pinkihtävä oranssi Diorin kiilto sekä Biothermin kirkkaan oranssi kiilto, ainakin ensimmäisen luulisi sopivan.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

pieni Dior-hehkutus :)

Wuhuu, oli nyt pakko tulla tännekin riemuitsemaan ja jakamaan ilo teidänkin kanssa, saan nimittäin kohtapuoliin paletin jota olen kauan hinkunut ja etsinyt kaikkialta tuloksetta, nimittäin Dior 5 couleurs iridescent Leatherin! En edes muista millä kaikilla ylistyssanoilla olen tätä kuvannut, joka tapauksessa ainakin kuvittelen että tämä on match made in heaven enkä malta odottaa että tippuisi jo luukusta alas. Kiitoksia vaan muuan ihanalle ihmiselle joka otti suoraan yhteyttä kun harkitsi luopumista omastaan! ;)

Tulen varmasti tänne vaahtoamaan vielä kuvien kanssa kunhan saan paletin ensin kotiin, mulla on vähintään puoli miljoonaa (yhtään liioittelematta, heh) erilaista meikkiä mielessä miten voisin kikkailla tuolla.

Iridescent Leatherin lisäksi on vielä matkalla Elegante ja Moonray, arvatenkin Elegante ainakin saattaa aiheuttaa hienoista vauhkoontumista.

Petal shine tuli myös jokin aika sitten, sen esittelen erikseen myöhemmin kyllä, siitä voin vain senverran sanoa että ostin sen ns. pahan päivän varalle niihin hetkiin kun on bad face day, ennakko-odotukset niin värimaailman kuin laadunkin suhteen oli varman luottavaiset, järin positiivisesti tai negatiivisesti se ei maailmaa hetkauttanut mutta on yksi varmimpia paletteja mitä omistan. Violetti tuo vihreän esiin jne. ja toimii persikkaisten huulten kanssa hyvin, pikameikit ja inspiraation puute eivät enää kelpaa syyksi näyttää räjähtäneeltä. Tämä kun tuli tein lila-violettivertailua ja hämmästyksekseni huomasin että olen nakannut menemään suurimman osan aiemmista omistamistani liloista ja violeteista, aiemmin niitä oli vähintään yhtä paljon kuin kultaa eri sävyissä mutta sitten iski kyllästyminen ja lahjoitin puolet pois ja toisen puolen roskiin, ei siis ihme jos en ole niitä violetteja löytänyt :P No, nyt on taas jotakin, ja tuo paletti riittää pitkään.

tiistai 12. toukokuuta 2009

NOTD




Pakko hehkuttaa tän kertaista lakkausta, on vaan ihana vaikka itse sanonkin! Inspiraation sain Kicksistä löytämästäni BEYUn vaaleanpunaisesta glitterlakasta joka hohtaa vaaleanpunaisen lisäksi eri väreissä, parempaa ei voisi siis toivoa. Aion hamstrata tätä varastoonkin.

Pohdin ensin minkä kanssa tätä testailisin, sitten muistin OPIn DS Exclusiven jonka olin joku aika sitten saanut, ja ajattelin glitterin sopivan hyvin sen sävyyn. Testasin heti kaupasta päästyäni vanhan lakan päälle (DS Passion) eikä se pöllömmältä näyttänyt niinkään, mutta halusin joka tapauksessa lakata kynnet.

Eli;
Nailtek Foundation II x 1
Trind Aluslakka x 1
OPI DS Exclusive x 2
Lumene Quick & Chic -musta x 1 kärkiin
Beyu glitter koko kynnelle x 1

En tiedä mitä te tykkäätte mutta itse tykkään kovasti :)

niin juu, kuvista ekat kaksi ilman salamaa ja alin salamalla.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

shopiti shop (=rahanmenoa ei voi estää)

Mä en ole viime aikoina kunnostautunut bloggaamisessa, sensijaan olen raatanut niska limassa pitkiä päiviä, mutta sentään erinomaisesta syystä-päästäkseni shoppailemaan. ;) Toki yritän säästää osan kesäkuista matkaa varten mutta jos sama meno jatkuu joudun turvautumaan Irakissa miehen lompakkoon :P

..ja minne ne rahat häviää? Suurimmat syypäät on Dior, ah, Dior sekä MAC jota oli sitäkin pakko tilailla. Lupasin myös itselleni olla ostamatta kynsilakkoja mutta tein kuitenkin tilauksen head2toeen, ihan pienen vain ;)

Diorin kesäpalettien ei pitänyt kiinnostaa ollenkaan mutta minä onneton kun erehdyin vilkaisemaan Jumbon Stockalla Diorin ständille olin myyty punaiselle paletille, Graphic Lightsille. Tänään ravasin läpi Lahden löytääkseni oman kappaleeni, luottomestoilla stockmann beautyssa ne oli jo myyty loppuun mutta sokoksella onneksi oli ja tokihan mä ostin sen saman tien. Halvemmalla olisi päässyt jos olisi tilannut netistä mutta enhn mä millään malttanut.. Onni onnettomuudessa kylläkin, beautyssa paletteja selatessa havaitsin yksinäisen Goldfeverin joka oli vieläpä alennuksessa ja toki siis ostin senkin kun ostoslistalla oli joka tapauksessa. Ostin myös Diorin Diorshow unlimited-mascaran joka äkkiseltään testattuna on lupaavan oloinen, odotan mielenkiinnolla miten se käyttäytyy parin-kolmen viikon päästä.

Kuitenkin, kaikkiaan olen nyt shopannut seuraavaa:

Stockmann/Stockmann Beauty ja SOKOS;

-Dior 5-couleurs iridescent Graphic lights
-Dior 5-couleurs iridescent Goldfever
-Dior Diorshow Unlimited, musta
-Gillette sheivausvaahto
-Clinique itseruskettava vaahto
-Clinique itseruskettava kasvovoide

Head2Toebeauty.com:

-pos
he Topcoat 2 oz + poshe Topcoat 0.5 oz

China Glaze-Spin Me Round
China Glaze-Rated Holographic
China Glaze-Gilded Treasures
Color Club-Revvvolution
China Glaze-Let's Do it in 3-D
China Glaze -Just Lovely
Essie-It's a Cinch

Brigettes Boutique:
-MAC frost eyeshadow Jest
-MAC frost eyeshadow Ricepaper
-MAC veluxe pearl eyeshadow Star violet
-MAC lustre eyeshadow Gleam

^Gleam ja Jest on muuten aivan luvattoman ihania! ja käyvät melkein joka meikkiin.. Itse putiikista ensimmäisen tilauksen jälkeen ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, kaikki sujui erinomaisesti ja posti tuli pian perille.

Muualta ostetut:
-Dior 5 couleurs Pink Idol (saapui perjantaina, ihana!)
-Dior 5 couleurs Moonray (ei kotiutunut vielä)
-Dior 5 couleurs Petal Shine (ei kotiutunut vielä)
-Dior 5 couleurs Elegante (tämäkään ei ole vielä kotona)
-MAC mineralize eyeshadow duo Illusionary/Burning ambition
-MAC frost eyeshadow Amber Lights
-China Glaze Delight
-China Glaze Joy
-ehkä jotain muuta vielä, ei nyt tule tähän hätään mieleen


Saattaa ehkä huomata että olen tuhlannut kunnolla viime aikoina :P Suomen hinnoilla pelkästään olisin ollut konkurssissa jo ajat sitten, puolustuksekseni voin sanoa että olen saanut loistavia tilaisuuksia ja tarjouksia joten mun on suorastaan kannattanut ostaa ;) Ja tokihan mä tarvitsen näitä kaikkia!

Ostoslistalle jäi (pikahakuun) Dior 5 couleurs iridescent Leather jota en ole löytänyt mistän ja voisin maksaa siitä maltaita, erinäisiä punia ja joko Blascon tai muuta merkkiä oleva meikkivoide joka peittää hyvin ja kestää ääriolosuhteita.