maanantai 31. maaliskuuta 2008

Tomaatti-valkosipuli-chilikanakastike ja riisi

Viikonlopun satoa tämäkin, ostin broilerisuikaleita missä luki "marinoituja", ensin ajattelin että pesen marinadin pois mutta satuin vilkaisemaan paketin kylkeä ja lukemaan mitä se sisältää ja päätin sitten improvisoida vähän. Lopputulos oli niin herkullinen että jaan nyt ohjeen teidänkin kanssanne.

Riisinä käytän yleensä basmatia, niin myös tässäkin tapauksessa. Kannattaa melkein ostaa isommissa säkeissä, joistain pienistä ulkomaalaiskaupoista löytyy huomattavasti edullisemmalla kilohinnalla kuin normikaupasta joista löytyy vain niitä kilon max. kahden paketteja. Jos riisinkeitto ei ole aivan hallussa tai on kiire, riisinkeitin on myös kätevä hankinta eikä kovin kallis ole sekään.

Tällä kertaa riisin tein juurikin riisinkeittimellä eli öljyä pohjaan, riisit, vesi ja suola, sekoitus ja kansi kiinni ja keitin päälle. Riisistä tulee vielä parempaa jos laitat muutaman nokareen voita/oivariinia/margariinia riisin sekaan ja puhtaan keittiöliinan tai pyyhkeen keittimen päälle (liinan päälle toki kansi tukevasti kiinni) kun keitin antaa merkin siitä että riisi on valmis. Periaatteessa mitä kauemmin maltat tuolla tavalla riisin olla sen parempi lopputulos on.

Mutta sitten kastikkeen kimppuun!

tarvitse:

450-900g (1-2 pakettia) valkosipuli tms. marinoituja broilerinsuikaleita
1-2 sipulia
1-2 tölkkiä kuorittuja tomaatteja
valkosipulinkynsiä maun mukaan, kuitenkin vähintään 3 tai jos on pieniä 4-5
mausteita: paprika, chili!, mustapippuri, suola, kurkuma, persilja, oregano, timjami
vettä

Kanat paistetaan huolellisesti pannulla, noin puolessa välissä lisätään hienoksi silputut sipulit ja vähän ennen valmistumista lisätään tomaatit, sekoitetaan hyvin ja paistetaan loppuun ja jätetään miedolle lämmölle kannen alle muhimaan.

Pilko valkosipulit ja lorauta reippaasti öljyä kattilan pohjalle ja paista valkosipuleita hellästi kunnes ovat aavistuksen kellertävät. Lisää kanapaistos ja lurauta vettä joukkoon ja kiehauta. Lisää mausteet, etenkin chiliä runsaasti mutta muita noin puoli tl-1tl ja varsinkin kurkuman kanssa pitää pitää huoli siitä ettei sitä pääse liikaa ruokaan ettei dominoi makua liikaa. Sen sijaan persiljaa ja oreganoa saa tähän ruokaan livahtaa vähän enemmänkin :) Jätä kiehumaan hiljalleen noin 30-45min, jos ei ehdi samantien syömään niin saapa tuo olla vähän pidempäänkin.


Sitten ei muuta kuin astiat ja ruoka pöytään ja eikun syömään! :)

Tämä toimii myös seuraavana päivänä uudelleenlämmitettynä vielä loistavasti, muistathan vaan siirtää kylmään ajoissa!

Kasa takkuja - kruununi. Kuinka hoidan hiuksia part I.

Tukanpesupohdiskeluja. Tällaisia ajatuksia siis syntyy kun on liikaa aikaa, varsinkin suihkussa. Hiuksia pestessäni pohdin suhdettani - hiuksiini, kauneuden kruunuun joka useimmin muistuttaa kai lähinnä kasaa olkia..

No, rehellisyyden nimissä on tunnustettava että hiusteni kunto on parantunut viimeisten 3-4kk aikana huomattavasti. Sitä ennen jatkuva sairastelu näkyi ja kuului - hiuksia lähti, ne katkeilivat ja ratisivat kuivuuttaan vaikka kuinka popsi vitamiineja, muhitteli tehohoitoja ja joi litroittain vettä. Kunto ei siis ole kovin kummoinen vieläkään mutta parempi kuin aikoihin. Sen huomaa siitä että hiuksia ei lähde enää tupoittain eikä löydy kasoja lattialta, niitä voi muotoilla ilman että täytyy pelätä yllättävää pituuden lyhenemistä ja käyttää ajoittain kevyempiä tuotteita supertehokosteuttajien-ja paikkaajien sijaan. Takutkin ovat mystisesti vähentyneet vaikkei niitä paljon ollut aiemminkaan, ihme vaan kun talvella tukka takuttuu ainakin minulla helpommin. Jos suunta jatkuu samaan malliin voin ehkä jo kesällä haaveilla hyväkuntoisista hiuksista!

Tällä hetkellä hoidan hiuksiani sisäisesti Piimax C:llä jota otan enimmäisannoksen eli 3 tablettia päivässä ja sen seurana käytän biotiinivalmistetta. Biotiinin aiheuttamia ihoreaktioita yritän hillitä vielä sinkkitabletilla. Yritän juoda paljon vettä jotta sekä iho että hiukset pysyvät virkeinä ja tottakai ruokavaliollakin on vaikutusta mutta siihen en totuuden nimissä ole jaksanut paljoa panostaa.

Ulkoisesti hiukset ruokin säännöllisillä pesuilla, tehohoidoilla ja mahdollisimman vähillä föönauksilla ja kiharrus/suoristusrautojen käytöillä tai ainakin varmistan että niiden alla on hyvä lämpösuoja. Pesuissa käytän yleensä eri shampoita, aina puolentoista viikon välein suunnilleen "kierros vaihtuu", riippuen pesukertojen määristä. Hoitoainetta laitan joka pesussa mutta sekin vähän vaihtelee mitä hoitoainetta käytän, kuinka paljon ja milllä vaikutusajalla. Tehohoitoa käytän yleensä pari kertaa viikossa, vuorotellen kosteuttavaa ja rakennepaikkaavaa. Tehohoitoja saatan muhitella montakin tuntia, ja vähintään kerran viikossa pyrinkin pitämään tehistä mahdollisimman pitkään päässä. Ilman jätettävää hoitoainettakaan en enää pysty elämään.

Ei turhaan puhuta että hiukset ovat naisen kruunu tai kauneuden mitta, niillä on hyvin suuri vaikutus kantajansa ulkonäköön. Hyvin hoidetut ja leikatut hiukset piristävät ilmettä mutta kulahtanut, likainen luiru varmasti tekee negatiivisen vaikutelman. Olkoonkin kuinka mahtava persoona - hiuksillasi erotut aina.

Harmitonta hömppää ja vakavia aiheita

Aloitin tämän blogin osaksi eräiden loistavien bloggareiden inspiroimana, osaksi kirjoittaakseni vähän huolettomampaa ja harrastuksellisempaa blogia vakavahenkisemmän poliittispainotteisen blogini rinnalla. Toisin sanoen, haluan pitää blogia johon on helppo kirjoittaa.

Aion käsitellä tässä blogissa itseäni kiinnostavia aiheita, kuitenkin painottuen kosmetiikkaan ja hiustenhoitoon ja muuhun kauneushömppään. Bongailen hyviä ideoita ja kerron niistä täällä sekä tuon omia ideoitani muiden nähtäväksi, toivottavasti niistä on iloa joillekin. Kenties saatte nähdä myös muotimaailman trendejä, en kuitenkaan ota aio ottaa paineita siitä mitä ja milloin pitäisi kirjoittaa. Ai niin, unohdinpa mainita ruuanlaiton sillä kuten varmaan jokainen meistä myös minä rakastan ruokaa ;)

Toivon että te lukijat nautitte yhtä paljon tämän lukemisesta kuin minä tämän kirjoittamisesta!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Kukkia, ei vaan kakkua


Heräsin pari aamua taaksepäin aivan ihanaan auringonpaisteeseen. Olkoonkin, että unenpöpperössä valo lähinnä häikäisi silmiä olin onnellinen. Kevät. Aika herätä. Luonto herää, nurmi vihertyy ja kukat nostavat nuppujaan, karhut nousevat talviuniltaan, ihmiset heräävät pimeyden aiheuttamasta väsymyksestä ja horroksesta.. Niin heräsi myös ruokahaluni. Maha murisi murkinaa, kaikkeni yritin mutta mikään ei kelvannut, epätoivoisena mietin mikä neuvoksi ja kuinka ollakaan koin valaistuksen - kakkua! se se juttu on! ja kakkua oli sitten saatava.

Kilttinä tyttönä kipitin kaupalle kuunnellen syömmeni - tai vatsani ääntä ja ostin tarvittavat aineet, laiskuus vaan iski välissä enkä jaksanut heti ruveta leipomaan mutta vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja essun eteeni, näin syntyi siis keväinen kukkakakku (tai torttuhan tuo taitaa virallisten luokitusten mukaan olla mutta kakku kuulostaa kivemmalta).

Ohje tähän hedelmäkakkuun:

-kakkupohja, voi tehdä itse tai ostaa kaupasta, itse tehtynä ei kovin monen munan kakkua kannata tähän tehdä koska useilla kerroksilla ei toimi yhtä hyvin kuin esim. mansikkakakut
-appelsiinimehua kostutukseen
-mangososetta
-hedelmiä, itse käytin banaania ja kiwiä täytteeseen, koristeluun viinirypäleitä ja mandariinia. Toimivat keskenään hyvin yhdessä ja kiwin kirpeys tasoittaa mangon makeutta
-kermarahkavaahtoa eli kermavaahtoa ja maitorahkaa sekoitettuna. Myös pelkkä tavallinen kermavaahto käy mutta rahka keventää ja tuo pirteyttä. Maustetaan hyppysellä vaniljasokeria ja sokerilla.

Jos on ihan kakkupohja kyseessä se leikataan ja kostutetaan pohjat mehulla, mangososetta päälle ja viipaloidaan banaanit ja kiwit kerroksiksi sekaan. Banaanista voi tehdä myös sosetta mutta mielestäni mangosose riittää "hilloksi". Jos kyseessä torttu niin sama ilman leikkaamista eli hedelmät pohjan päälle suoraan. Kakun kohdalla kansi kiinni ja kermarahkavaahto päälle ja koristellaan hedelmillä, tortun kohdalla reipas kerros vaahtoa täytteen päälle ja koristelu. Kaappiin vähäksi aikaa ja sillä välin joutaakin keittää kahvit ja kun kahvi on valmista eikun kakku pöytään ja syömään! :)